keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Hei Tomi Traktori, Tomi Traktori, me aina sinuun luotetaan. Hei Tomi Traktori, Tomi Traktori, me kaikki sulle hurrataan!

Eilen saatiin hyväksytty rakennuslupa postiluukusta! JEE! Mutta tänä aamuna taas laukattiin kieli vyön alla. Käytiin Junnun kanssa Kaupunkimittausosastolla selvittelemässä maastoon merkintää. Ensi viikolla onnistuu ja lasku tulee sitten aikanaan kotiin. :) 




Melkoinen Tomi Traktori on ollut tontilla töissä pari päivää! Sen jälkeen, kun puut saatiin nurin ja tontilta pois, lähistön sedät purkivat saunarakennelman ja veivät sen mennessään.  Kaivurimiehelle jäi siis hommaksi betonirakenteiden purkaminen ja pintamaan poisto. Pintamaakin kelpasi noille edellä mainituille herroille. Emme kyselleet sen enempää..! Maatyöt ovat siis hyvällä mallilla.





Kävimme tilaamassa takan. Design talon vakiotakka vaihtui ihanaan Uuniseppien Lokki-takkaan!



Uuniseppien kaunis Lokki.
Mutta ettei tästä nyt saisi sitä kuvaa, että kaikki on sujunut kuin tanssi, palataan taas vähän taaksepäin. Ulko-ovi. Olimme valinneet kauniin ulko-oven jo talon tilauksen yhteydessä. Sitten tuli poikkeusluvassa kaavaa tiukempi vaatimus lisä-äänieristykselle, jolloin tuota ulko-oven äänieristystä piti lisätä. Saatiin asiakaspalveluinsinööri-Ollilta viesti, jossa oli uusia ovimalleja. Ihan kivoja, ja tehtiinkin valinta melko nopeasti. Ja sitten Ollilta tuli uusi viesti: valitsemanne ovi ei onnistu, tarvitaan isompi ikkuna. Meille sopi, mutta halusimme satiinilasin, ettei oltaisi ihan akvaariossa. No, Ollille ei sopinut. Meille oli tarjolla ainoastaa kirkas lasi ulko-oveemme, eikä väliäovea. Hampaiden kiristystä. Muiden ovivalmistajien vertailua. Epätoivoa. Epäuskoa. Kiukkua. Ei tulosta. 

Maanantaina isäntä otti luurin kauniiseen käteen ja soitti suoraan ovivalmistajalle. Hämmästys oli suuri, kun ovivalmistaja ei yhtään ymmärtänyt, mistä kiikasti. He voivat toimittaa juuri sellaisen oven, kun haluamme! MITÄ!? Pari puhelua lisää ja asiakaspalveluinsinööri-Ollilta tuli vahvistusviesti: Saatte kauniin ulko-ovenne. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. (Äänieristys maksoi +525€.)

Kiukuttelun arvoinen ulko-ovi!
Homma jatkuu huomenna, kun saan lattiamallit ja lauantaina laukkaan äidin ja lattiamallien kanssa Keittiömaailmaan valitsemaan keittiön kaappien ovet.

perjantai 10. toukokuuta 2013

..kirves paukkaa, puuta haukkaa pokasaha soi!

No ei ihan kirves eikä pokasaha mutta moottorisaha on tänään kyllä soinut ahkerasti! Vihdoin tontillamme alkoi tapahtua; puut kaadettiin. Kylläpä siellä olikin koivua palasina! Pidettiin pieni puu-show ja kannettiin muutama pölli omiksi tarpeiksi. Muut tarjottiin naapureille ja sukulaisille poiskantohintaan. Puunkaato jatkuu vielä maanantaina ja tarvittaessa tiistaina.

Homma hoitui niin vauhdikkaasti, että maatöiden toivotaan alkavan jo tiistaina.

Fiilis? Ihan jees!

Tontin kulmaa ilman koivuja

Siellä niitä koivun kappaleita on!

Saunan purkaminenkin on jo käynnistynyt

tiistai 7. toukokuuta 2013

Kröhöm..

Ensin Hullujen hommaa? kuulosti vain hauskalta nimeltä. Nyt se ei kuulosta enää siltä. Vaan on totisinta totta. Puiden kaataminen alkaa perjantaina. Ei keskiviikkona. Talotoimittaja on tarjonnut meille kolmea eri ulko-ovimallia. Eikä pystykään toimittamaan niistä yhtäkään. Nyt selvitellään Suutarilan Starkista, mistä löytyy haluttu ovi oikeilla äänieristysvaatimuksilla. Kuka suunnittelee salaojaputket ja sadevesiviemärit? Kuka tekee pihan perustuksen ja kiveykset? Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä; millä saadaan kaikki asianomaiset pysymään sovussa keskenään? Vastauksia vastaanotetaan...

maanantai 6. toukokuuta 2013

Vihdoinkin!


Tänään saatiin kauan odotettu ja paljon vääntöä vaatinut rakennuslupa!! Skumppaa sen kunniaksi!

Mutta mennäänpä ajassa taaksepäin.. Tammikuussa toiveikkaina kirjoiteltiin, että rakennuslupahakemus jätetään sisään ihan niillä näppäimillä. Phah! Mitä vielä! Näin ei todellakaan käynyt. Kuviin vaadittiin vaikka mitä tarkennuksia; piti hakea poikkeuslupaa tontin koolle, puiden kaatamiselle ja muulle sen sellaiselle, piti tehdä talosta enemmän äänieristetty ja paloturvallinen.. Ja kaiken huipuksi piti siirtää yksi ikkuna, ettei vaan päästä rakentamaan lattiaa avoimen tilan päälle *huoh*.. Rakennuslupa jätettiin sisään siis vasta huhtikuussa, ja sehän tiedettiin heti, että kiire tulee! Haettiin jo maisematyölupakin, että varmasti päästään kaatamaan puita ja kaivamaan maata ajoissa.. :) Mutta tänään siis saatiin tuo kauan kaivattu lupa ja homma pääsee kunnolla vauhtiin!

Tässä siis tuo siirretty ikkuna yläkerrassa. Ärsyttävää.
     
Maaliskuussa myytiin kotimme Riimukujalla. Laitettiin kämppä myyntiin hyvissä ajoin, jos vaikka sitä pitää myydä kauan. Meni kaupaksi kahdessa ja puolessa viikossa. Kiitos Raija Alén-Nikitin Malmin Huoneistokeskuksesta! Pakattiin sitten tavarat ja ripoteltiin niitä vähän sinne sun tänne; Malmille varastoon, Norotielle vintille ja kellariin, toimistolle, ja loput tänne Kallion kaksioon (Laurin kavereille tiedoksi; C-katu soveltuu vastoin kaikkien odotuksia myös ihan hienosti perheasunnoksi! :D). Kerrostalo-asumisessa on ollut koko perheelle taas opettelemista. Junnu tykkää kuitenkin, kun pääsee päivittäin kuljeskelemaan hissillä!

Keskiviikkona alkaa siis vihdoinkin tapahtua! Protimber tulee kaatamaan puita Norotielle. Huraa!! Käytiin tänään merkkailemassa säästettäviä puita ja muita kohteita. Ja lisäksi asennettiin kamerat kuvaamaan tontin tapahtumia. Hullujen hommaa?ssa ehkä siis myöhemmin myös videota projektin edistymisestä.

Kyllä tämä tästä! Tänään on taas helppo uskoa jouluksi kotiin-suunnitelmaan.

Säilytettäviä omenapuita. Oikealla purettava saunarakennelma ja hiekkalaatikko siirretään talteen.


Tähän se nousee. Nämä koivut kaadetaan ja tähän kaivetaan monttu! Valopylväs säilytään.           




Kamera on sijoitettu huomaamattomasti.  Mutta siellä se on!


Isoveli valvoo.. :)


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

(hullujen) homma etenee..

Onpas kulunut aikaa!

Alkuvuosi on hiottu kuvia Design Talon kanssa, suunniteltu pihaa pääsuunnittelijan kanssa, löydetty vastaava mestari ja kilpailutettu puunkaato-firmoja, kierretty tulevat naapurit naapurikuulemis-lomakkeiden kanssa..

Nyt on hommat siinä vaiheessa, että jätettiin tänään rakennuslupapaperiläjä Seppo-suunnittelijan hellään huomaan ja rakennuslupa on tarjoitus jättää sisään ensi viikon aikana. Helsingin kaupunki kun antaa 25% alennuksen tammikuun aikana jätetyistä pientalojen rakennuslupamaksuista. Jei! Rakennusluvan hakeminen vaatii käsittämättömän määrän paperityötä! Tässä voisi helposti lannistua, jos ei päämäärä olisi kristallin kirkkaana mielessä! :)

Kierrettiin myös pari Design Talon talonäyttelyä ihan stalkkaus-mielessä. On kiva nähdä, millaisia ratkaisuja hmiset ovat kotiinsa halunneet. Espoon Saunalahdesta saatiin hyvä vinkki käyttää valaistussuunnittelijaa isojen tilojen valaistuksen suunnittelussa! Keittiö-ruokailutila-olohuone on tilana haasteellinen ja kun ruokailutila on ylös asti auki (hissivaraus, huraa! :/), haastetta riittäisi meille ehkä hieman liikaa.. :)

Ollaanhan me tehty tonttikauppaakin! Ja nyt siis onnellisesti omistetaan se maapala, jolle tupamme jouluksi valmistuu! :)

Talomallimme on siis Design Talo Käpylä 186A peilikuva.

Muutamia muutoksia taloon on tehty:
1. KHHta on kasvatettu puoli metriä olohuoneen kustannuksella.
2. Alakerran makuuhuone on poistettu
3. Ikkunoiden ja terassi/parveke ovien paikkoja muutettu
4. Terassin kokoa kasvatettu


Ensimmäinen kerros:

Toinen kerros:

Huom. Kuvien tekijänoikeudet ovat Designtalojen ja niiden edelleenkäyttäminen ilman lupaa on kielletty.


perjantai 7. joulukuuta 2012

.. ja sitten mennään..

"Kaikki muuttuu mutta antaa sen muuttua.." Vielä viikko sitten meidän perheemme nautiskeli lomailusta ja valosta Espanjassa ja nyt totutellaan taas Suomen talveen. Kiva kuitenkin, että pimeyden keskelle on syttynyt jouluvaloja!

Loman aikana oli postilaatikkoon kopsahtanut Design Talolta läjä tarkastuskuvia ja pääpiirustuksia. Niitä ollaan nyt syynätty läpi ja mietitty, mitä vielä pitää talossa muuttaa ja mitä ei. Apua tähän pähkäilyyn saadaan pääsuunnittelija Sepolta, joka jo nyt tuntuu melko korvaamattomalta tyypiltä tän projektin onnistumisen kannalta! 

Tällä viikolla ollaan myös oltu yhteydessä pariin vastaavaan mestariin, joilta nyt odotellaan tarjouksia. Sekin siis etenee.. Jos jollain on tiedossa loistava ja asiansa osaava vastaava mestari, otamme mieluusti vastaan vinkkejä!

Tonttia peittää tällä hetkellä usean sentin lumipeite, eikä mistään voi vielä aavistaa, mikä myllääminen siinä toukokuussa alkaa. Be ware!